Sir 5

Ei tule luottaa tavaroihin eikä niiden turvin suruttomasti elää.

1Älä turvaa tavaroihisi, äläkä sano: Minulla on yltäkyllin. 2Älä noudata omaa mieltäsi ja voimaasi, niin että vaellat sydämesi himoissa. 3Älä sano: Kuka on minun käskijäni? Sillä Herra on totisesti sinua rankaiseva. 4Älä sano: Minä olen syntiä tehnyt, ja mitä on minulle siitä tullut? Sillä Herra on pitkämielinen. 5Älä ole huoleton sovituksestasi, niin että kasaat syntiä synnin päälle. 6Äläkä sano: Hänen armahtavaisuutensa on suuri, hän antaa anteeksi minun paljot syntini. Sillä hänellä on laupeus ja myös viha, ja hänen kiivautensa pysyy syntisten päällä. 7Käänny viivyttelemättä Herran puoleen, äläkä lykkää sitä päivästä päivään. Sillä äkisti tulee Herran viha, ja rangaistuksen aikana sinä hukut. 8Älä turvaa vääriin tavaroihin, sillä ei sinulla ole niistä mitään hyötyä kovan onnen päivänä. 9Älä viskaa eloa kaikilla tuulilla, äläkä kulje kaikkia polkuja; niin tekee kaksikielinen synnintekijä. 10Ole luja vakaumuksessasi, ja yhtäpitävä olkoon aina sinun puheesi. 11Ole nopea kuulemaan, mutta lausu vastaus harkinnan perästä. 12Jos käsität asian, vastaa lähimmäisellesi; mutta jollet, pidä käsi suullasi. 13Puheesta tulee kunnia ja häpeä, ja ihmisen kieli tuottaa hänelle lankeemuksen. 14Älä vedä päällesi korvaankuiskuttelijan nimeä, äläkä väijy kielelläsi. Sillä varas saa osaksensa häpeän ja kaksikielinen raskaan moitteen. 15Älä riko suuressa äläkä pienessä.
Copyright information for FinPR